Sommelier Summer Class 2014
Rheingau, Rheinhessen, Nahe, Bacharach, Geisenheim, Wiesbaden…
RIESLING!!!
Suomesta valittiin hakemusten perusteella kaksi osallistujaa
Saksassa järjestettävälle Sommelier Summer Classille. Kurssin järjestää DWI
(Deutsche Wine Institute). Jenny Marjakangas Ravintola Groteskista oli toinen Suomesta
matkalle kutsutuista. Jennyn tunsin etukäteen vuoden 2013 vuoden
tarjoilijoista.
Helsinki-Vantaa |
Matkaan lähdettiin aamun koittaessa 18.7.2014. Olin ehtinyt
viivähtämään kotosalla noin 30 tuntia, joten pyykki oli puhdasta ja laukut oli
helppo pakata. Kohteena oleva Lounais-Saksa oli varustukseltaan hienoinen
haaste: kurssin ajaksi oli luvattu yli kolmenkymmenen asteen päivälämpötiloja.
Mukaan oli hyvä ottaa melko kevyet varusteet.
Elämän täkeimmät ohjeet! Allendorf |
Lento Frankfurtiin oli varattu tietenkin Lufthansalla. Mikä
olikaan mukavampaa kuin pientä aamupalaa ja lasi sektiä. Olimme sen ansainneet!
Olimme suunnitelleet, että Frankfurtissa nauttisimme lounaan, Jenny oli
valinnut paikaksi Riz-nimisen ravintolan Berliner Strassella. Kaikki 15
Frankfurtin käyntiäni ovat tiukasti rajoittuneet lentokentän ravintoloihin,
baareihin ja loungeihin - odotin suurkaupungin näkemistä. Joskus nuorempana
ehkä rantalomailu oli mieluisampaa. Tänä päivänä veri vetää vahvasti
kaupunkeihin ja näkemään ja kokemaan hienoja asioita.
Guillermo toi meille tuulahduksen Espanjaa mukanaa. Mugaritzille pullotettua sherryä. Huippua! |
Riz oli hieno kokemus. Hinnaltaan ei varmasti ihan
edullisimpia, mutta hinnoittelu oli esimerkillinen: pääruoka-annoksen hintaan
kuului alkuruoka ja espresso. Ison entrecôteen sai 20 eurolla ja loistava annos
sienirisottoa ja kananrintaa oli 16 euroa. Alkuruoiksi valitsimme
tomaatti-mozzarella-krutonki salaatin ja kylmän kurkkukeiton. Molemmat olivat
raikkaita, raaka-aineet hyvin laadukkaita, mutta kurkkukeitto oli mieluinen
annos kuumassa suurkaupungin vilskeessä. Frankfurtissa oli perjantaina puolilta
päivin noin 34 astetta.
Ravintola sijaitsee noin 900 metrin päässä Frankfurtin
Hauptbanhofilta. Siirryimme lentokentältä keskustaan lähijunalla niin sukkelaan,
että aikaa jäi mukavalle kävelyretkelle ympäri keskustaa (luetaan: Kävelimme
syystä tai toisesta hyvän matkaa täysin väärään suuntaa ja tutustuimme paikallisen
teollisuusalueen ravintolatarjontaan. Kokemus sinällään oli avartava: pääsin
maistamaan mm. apfelwein-nimistä herkkua, jota olen Frankfurtin lentokentällä
monesti yrittänyt päästä juomaan, mutta sitä ei ole ollut… taidan tietää mistä
syystä!).
Omasta pyynnöstä olimme Saksassa jo niin aikaisin, että
saimme myös itse järjestää kuljetuksen Wiesbadeniin Mainzin-alueelle. Vajaan
tunnin lähijunamatkan aikana näimme ensimmäiset viiniköynnökset, ystävällisen
lipuntarkastuksen ja pääsimme myös perille, ensi yrittämällä. Dublinin matkasta
ei ollut jäänyt aikaa tehdä erillistä matka suunnitelmaa, joten menimme
aikalailla intuitiolla. Nokia HERE-palvelu kyllä auttoi. Wiesbadenissa
majoituimme Motel One-nimisessä paikassa. Oikein staili ja fiini mesta,
sanoisin. Ei täytä ehkä ihan kaikilta osin hotellin määreitä, mutta 24h
palveleva lobbybar ja kelpo breku tekivät kokemuksesta mieluisan.
Perjantaina oli hieno viinivierailu ehkä maailman
vanhimmalle viinitilalle. Määritelmä on vaikea ja sen voi perustella kolmella
tavalla. 1) Milloin tilan kivijalka on
muurattu 2) milloin ensimmäinen viini on valmistettu 3) milloin ensimmäinen
viini on myyty.
Schloss Vollrads |
Tässä tapauksessa vuosisatoja sitten. Tilan yhteydessä oli
myös hieno ulkoilmaravintola, jossa pääsimme syömään saksalaisen
illallisnoutopöydän ja tilan viiniä. Tulihan taas todistettua, että feinherb riesling
on passeli kumppani rouhealle grilliruoalle.
Geisenheim oli ohjelmassa lauantaina, oikea viinituotannon
kehityskeskus ja opinahjo. Vissiinkin kaikki matkalla tavatut viinintekijät olivat
Geisenheimin kasvatteja, etenkin myöhemmin matkasta tavatut nuoret viinintekijät.
Geisenheimissa opiskellaan normaalisti 3-4 vuotta. Deutsche Wein Instituten
puolesta meillä oli eräskin opiskelija matkan järjestelyissä mukana, Leon. Hän
kertoi opinnoistaan bussimatkoilla. Geisenheimissa mm. opiskellaan suoraan
viinien markkinointiin ja kansainväliseen businekseen liittyvällä
opintolinjalla. Toki osa opiskelijoista menee puhtaasti viinin valmistukseen ja
enologiaan liittyvillä opinnoilla läpi koulutusjakson.
Hieno elämys Geisenheimissa oli kolmen nuoren viinintekijän
tutkimusprojekti. Projekti kulkee kaiketikin nimellä Wurzelwerk & Winzers
Beitrag. Idea on näinkin simppeli: kolme viinitilaa, kolme viinikellaria,
yhdeksän erilaista viiniä. Kaverukset tässä tutkimusprojektissa siis vaihtavat
samojen palstojen viinit ja tekevät niistä kukin viinin samoilla menetelmillä
omissa kellareissaan. Kukin viini oli tunnistettavasti erilainen. Oli kyllä
aisteja sekoittava kokemus… Merkitystä on siis, että missä viini tehdään.
Allendorfilla tutustuimme taas oikeinkin persoonallisen viinintekijän
ideologiaan. Matkamme kantavana teemana oli (siis meidän osallistujien kesken) ”big
bottles and old vintages”. Allendorffilla oli myydä mm. 1975 riesling ausleseä
hintaan 40€ pullo. Taisimme maistella myöhemmin illalla pullon antimia.
Allendorf oli loistava: puolentoista tunnin viinitila kävelyn sijaan
maistelimme parikymmentä viiniä hänen viileässä viinikellarissa. Ulkona oli
paahtava 37 asteen helle, joten pieni viilennys ohjelmaan oli paikallaan.
Allendorf on myös vakuuttunut, että valaistuksen värillä on väliä. Jep, sininen
valo helpottaa ihmisiä maksamaan asioista korkeamman hinnan. Tästä ei nyt sen
enempää… :D
Bastianin alkuruokavati |
Illalla olimme sitten siellä asian juurella. Pääsimme
Rheinin uumaan. Viinitalo Bastian isännöi iltamme lauantaina. Olimme joessa
olevassa saaressa. Friedrich Bastian haki meidät dieselkäyttöisellä lautalla
rannalta, isännöi illan, lauloi vaimonsa kanssa, kävelytti maisemakierroksen
saaressa, oli tehnyt viinin, kasvattanut köynnökset… öööh… persoonallinen heppu
ja ihan siedettävää viiniä. Bacharach oli kylä, jonka mukaan viinit
luokitellaan maantieteellisesti. Maisema oli hieno ja tunnelma hyvässä seurassa
vielä hienompi.
Terry (UK), Guillermo (SPA), Brian (DEN) ja minä (FIN). |
Sunnuntaina jakaannuimme kahteen ryhmään. Se oli kyllä synergian
ja hengen kannalta erinomainen asia. Alkujaan 34 ammattilaista muodosti
jähmeähkön ryhmän, mutta puolet pienemmällä jengillä tutustuminen
henkilökohtaistui ja pääsimme paremmin toistemme kanssa juttuun. Parhautta oli
Mugaritzin somppa Guillermo, tanskalainen Brian, kreikkalais-britti Terry… noin
ketään sortamatta. Oman lisän toi yölliset ammatilliset ajatuksenvaihdot alamme
haasteista. Nyt on mennyt kuukausi matkasta ja eräskin ryhmämme
hollantilaisdaami on suorittanut WSET Diploman. Hän ei suinkaan ollut ainoa.
Huikeaa oli ammatillisen koulutuksen taso. Monet puhuivat Master of Wine –tutkinnon
suorittamisesta lähivuosina.
Jalat ihan savessa |
Tässä meidän Nahen/Rheinhessenin poppoo. Rhein taustalla. |
Sunnuntaina otimme osaa myös barfusspfadille. Kyseessä siis
kolmen kilometrin paljasjalkakävelyreitti. Olimme mudassa ja Nahe-joessa.
Tutustuimme myös erilaisiin maaperämateriaaleihin ihan paljain jaloin. Maisemat
oli hienoja, viinitarhat taustalla, Nahe-joki vierellä. Ai niin, hotellilta
reitille siirryimme pyöräillen.
Bamberger Nahessa. |
Sompat kokkikoulussa, hyvää tuli ja sopi viineihin. |
Kokkausjuomaa |
Vrkistävän paljasjalkareippailun jälkeen siirryimme Sekt-
und Weingut Bambergerin tastingiin. Tässä vaiheessa voin jo kertoa, että
vierailu oli mielenkiintoinen ja yhteistyötä synnyttävä. Maistoimme mm.
riesling brut sektiä, jonka Heiko Bamberger itse käy kääntelemässä kellarissaan
käymisvaiheessa. Kyseessä on siis perinteisellä menetelmällä valmistettu
kuohuviini, samalla menetelmällä kuin cava tai samppanja. Hiivasakan he
poistavat itse käsityönä ja tuotanto peruskuohuviinissä on noin 3000 pulloa
vuodessa. Tämän lisäksi heillä on laaja valikoima rieslingiä ja vaikka mitä.
Tuotanto on noin 100 000 pulloa vuodessa. Sen verran innostuin, että oma
viini projektimme Emossa on pyytänyt maisteluun viinit. Uskon nimittäin, että
rieslingin raikkaus ja Bambergerin tyyli olisi omiaan suomalaiselle
kuluttajalle. Toivottavasti maistelumuistiinpanot pitävät sen verran kutinsa,
että käsintehty saksalainen kuohari oikeasti maistui hyvälle, ettei vain ollut
jano pyöräilyn päätteeksi.
Sommeliers all around the world |
@Steinmühle hosted by Alex May |
Illallinen kokattiin itse, olimme kokkikoulussa. Jos tästä
vierailusta pitää jotain hyvää sanoa, niin FRÜHBURGUNDER!!! Ehkä tunnetuin toinen
nimi rypäleelle on Pinot Madeleine. Se on sen verran lyyrinen ja kaiken lisäksi
erityinen rypälelajike, että sitä etsin paraikaa omaan kellariin. Se on tavallaan
pinot noir, mutta kuitenkin tosi erilainen. Heti kun saan maahan
frühburgunderia niin pidän kyllä avoimen
maistelutilaisuuden. Tässä vaiheessa matkaa oli noin 200 viiniä maisteltu.
Maanantaina vierailemme Steinmühlen ja Lisa Bunnin tiloilla.
Molemmat alle 30-vuotiaita viinitilallisia. Ohessa kuvat. Ei sitten enempää.
Ihan hauska viinityyli on secco. Eli saksalainen ”prosecco”.
Kuplat tehdään viiniin injektoimalla (siis vähän niin kuin pistäisi soda
streamiin valkoviiniä… hmmm, enpä oo vielä kokeillut tuotakaan) ja viinejä
leimaa runsashedelmäisyys ja usein myös hitunen jäännössokeria. Helppoja ja
HALPOJA kuohareita, joissa tyypillisesti on kierrekorkki. Ei mitään vakavaa,
helppoa kivaa juotavaa. Toimivat loistavasti jääkylmänä, pinkkinä ja hyvässä
(tyttö)seurassa.
Siis olipahan loistava matka - ammatillisesti ja
virkistyksellisessä mielessä myös. Täytyy sanoa, että Saksan viinipotentiaali
avautui ihan eri valossa. Loistavia viinejä ja yrittäjyyttä, josta moni
suomalainen perheyritys saisi ottaa mallia. Etenkin viinitaloissa, joissa
maanantaina vierailimme molemmat talon päät olivat alle kolmekymppisiä ja he olivat
saaneet jo vanhempiensa aiemmin johtamien yhtiöiden vetovastuun. Miksi meillä yhtiöt luovutetaan perinteisesti vasta
eläkkeen kynnyksellä nuoremmille? Eikö vanhempi sukupolvi voisi jäädä yhtiöön
antamaan neuvoja ja kokemusta, nuorilla on kuitenkin uutta ja tuoretta
osaamista.
Paluumatkan seurue, Guillermo, Janny ja mä. Guillermo meni kylläkin eri lennolle, mulle olisi kanssa käyny Barcelona... |
Paluumatka sujui ihanasti Lufthansan siivillä.
Matkustamohenkilökunta piti huolen, että viiniä jo hieman maistelleet matkaajat
saivat avatuista pulloista kaiken laseihinsa. Taidettiin olla aamupäivälennolla
ainoat kuohuviiniä juoneet. Rieslingiä sekin. Me ollaan Generation Riesling. Rypäleiden
kuningatar. Kiitos Saksa. Se ei ole paska maa, päinvastoin. Haluan sinne vielä
uudelleen. Kiitos Saksan viinitiedotus ja Monica, kiitos myös Deutsche Wein
Institute, Geisenheim Institute, Bamberger, Steinmühle, Vollrads, Bunn,
Bastian, Allendorf ja kaikki, jotka olen ehtinyt unohtaa… ja kaikki ihanat huippusommelierit ympäri maailman. Kiitos
Jenny matkaseurasta ja kiitos kun siellä Geisenheimissa teit huomion...! Ensi vuonna uudelleen!