maanantai 25. elokuuta 2014

Sommelier Summer Class 2014

Rheingau, Rheinhessen, Nahe, Bacharach, Geisenheim, Wiesbaden…

RIESLING!!!





Suomesta valittiin hakemusten perusteella kaksi osallistujaa Saksassa järjestettävälle Sommelier Summer Classille. Kurssin järjestää DWI (Deutsche Wine Institute). Jenny Marjakangas Ravintola Groteskista oli toinen Suomesta matkalle kutsutuista. Jennyn tunsin etukäteen vuoden 2013 vuoden tarjoilijoista.
Helsinki-Vantaa
Matkaan lähdettiin aamun koittaessa 18.7.2014. Olin ehtinyt viivähtämään kotosalla noin 30 tuntia, joten pyykki oli puhdasta ja laukut oli helppo pakata. Kohteena oleva Lounais-Saksa oli varustukseltaan hienoinen haaste: kurssin ajaksi oli luvattu yli kolmenkymmenen asteen päivälämpötiloja. Mukaan oli hyvä ottaa melko kevyet varusteet.

Elämän täkeimmät ohjeet! Allendorf
Lento Frankfurtiin oli varattu tietenkin Lufthansalla. Mikä olikaan mukavampaa kuin pientä aamupalaa ja lasi sektiä. Olimme sen ansainneet! Olimme suunnitelleet, että Frankfurtissa nauttisimme lounaan, Jenny oli valinnut paikaksi Riz-nimisen ravintolan Berliner Strassella. Kaikki 15 Frankfurtin käyntiäni ovat tiukasti rajoittuneet lentokentän ravintoloihin, baareihin ja loungeihin - odotin suurkaupungin näkemistä. Joskus nuorempana ehkä rantalomailu oli mieluisampaa. Tänä päivänä veri vetää vahvasti kaupunkeihin ja näkemään ja kokemaan hienoja asioita.
Guillermo toi meille tuulahduksen
Espanjaa mukanaa. Mugaritzille
pullotettua sherryä. Huippua!
Riz oli hieno kokemus. Hinnaltaan ei varmasti ihan edullisimpia, mutta hinnoittelu oli esimerkillinen: pääruoka-annoksen hintaan kuului alkuruoka ja espresso. Ison entrecôteen sai 20 eurolla ja loistava annos sienirisottoa ja kananrintaa oli 16 euroa. Alkuruoiksi valitsimme tomaatti-mozzarella-krutonki salaatin ja kylmän kurkkukeiton. Molemmat olivat raikkaita, raaka-aineet hyvin laadukkaita, mutta kurkkukeitto oli mieluinen annos kuumassa suurkaupungin vilskeessä. Frankfurtissa oli perjantaina puolilta päivin noin 34 astetta.
Ravintola sijaitsee noin 900 metrin päässä Frankfurtin Hauptbanhofilta. Siirryimme lentokentältä keskustaan lähijunalla niin sukkelaan, että aikaa jäi mukavalle kävelyretkelle ympäri keskustaa (luetaan: Kävelimme syystä tai toisesta hyvän matkaa täysin väärään suuntaa ja tutustuimme paikallisen teollisuusalueen ravintolatarjontaan. Kokemus sinällään oli avartava: pääsin maistamaan mm. apfelwein-nimistä herkkua, jota olen Frankfurtin lentokentällä monesti yrittänyt päästä juomaan, mutta sitä ei ole ollut… taidan tietää mistä syystä!).

Omasta pyynnöstä olimme Saksassa jo niin aikaisin, että saimme myös itse järjestää kuljetuksen Wiesbadeniin Mainzin-alueelle. Vajaan tunnin lähijunamatkan aikana näimme ensimmäiset viiniköynnökset, ystävällisen lipuntarkastuksen ja pääsimme myös perille, ensi yrittämällä. Dublinin matkasta ei ollut jäänyt aikaa tehdä erillistä matka suunnitelmaa, joten menimme aikalailla intuitiolla. Nokia HERE-palvelu kyllä auttoi. Wiesbadenissa majoituimme Motel One-nimisessä paikassa. Oikein staili ja fiini mesta, sanoisin. Ei täytä ehkä ihan kaikilta osin hotellin määreitä, mutta 24h palveleva lobbybar ja kelpo breku tekivät kokemuksesta mieluisan.
 
Perjantaina oli hieno viinivierailu ehkä maailman vanhimmalle viinitilalle. Määritelmä on vaikea ja sen voi perustella kolmella tavalla. 1)  Milloin tilan kivijalka on muurattu 2) milloin ensimmäinen viini on valmistettu 3) milloin ensimmäinen viini on myyty.
Schloss Vollrads
Tässä tapauksessa vuosisatoja sitten. Tilan yhteydessä oli myös hieno ulkoilmaravintola, jossa pääsimme syömään saksalaisen illallisnoutopöydän ja tilan viiniä. Tulihan taas todistettua, että feinherb riesling on passeli kumppani rouhealle grilliruoalle.

Geisenheim oli ohjelmassa lauantaina, oikea viinituotannon kehityskeskus ja opinahjo. Vissiinkin kaikki matkalla tavatut viinintekijät olivat Geisenheimin kasvatteja, etenkin myöhemmin matkasta tavatut nuoret viinintekijät. Geisenheimissa opiskellaan normaalisti 3-4 vuotta. Deutsche Wein Instituten puolesta meillä oli eräskin opiskelija matkan järjestelyissä mukana, Leon. Hän kertoi opinnoistaan bussimatkoilla. Geisenheimissa mm. opiskellaan suoraan viinien markkinointiin ja kansainväliseen businekseen liittyvällä opintolinjalla. Toki osa opiskelijoista menee puhtaasti viinin valmistukseen ja enologiaan liittyvillä opinnoilla läpi koulutusjakson.
Hieno elämys Geisenheimissa oli kolmen nuoren viinintekijän tutkimusprojekti. Projekti kulkee kaiketikin nimellä Wurzelwerk & Winzers Beitrag. Idea on näinkin simppeli: kolme viinitilaa, kolme viinikellaria, yhdeksän erilaista viiniä. Kaverukset tässä tutkimusprojektissa siis vaihtavat samojen palstojen viinit ja tekevät niistä kukin viinin samoilla menetelmillä omissa kellareissaan. Kukin viini oli tunnistettavasti erilainen. Oli kyllä aisteja sekoittava kokemus… Merkitystä on siis, että missä viini tehdään.

Allendorfilla tutustuimme taas oikeinkin persoonallisen viinintekijän ideologiaan. Matkamme kantavana teemana oli (siis meidän osallistujien kesken) ”big bottles and old vintages”. Allendorffilla oli myydä mm. 1975 riesling ausleseä hintaan 40€ pullo. Taisimme maistella myöhemmin illalla pullon antimia. Allendorf oli loistava: puolentoista tunnin viinitila kävelyn sijaan maistelimme parikymmentä viiniä hänen viileässä viinikellarissa. Ulkona oli paahtava 37 asteen helle, joten pieni viilennys ohjelmaan oli paikallaan. Allendorf on myös vakuuttunut, että valaistuksen värillä on väliä. Jep, sininen valo helpottaa ihmisiä maksamaan asioista korkeamman hinnan. Tästä ei nyt sen enempää… :D
Bastianin alkuruokavati

Illalla olimme sitten siellä asian juurella. Pääsimme Rheinin uumaan. Viinitalo Bastian isännöi iltamme lauantaina. Olimme joessa olevassa saaressa. Friedrich Bastian haki meidät dieselkäyttöisellä lautalla rannalta, isännöi illan, lauloi vaimonsa kanssa, kävelytti maisemakierroksen saaressa, oli tehnyt viinin, kasvattanut köynnökset… öööh… persoonallinen heppu ja ihan siedettävää viiniä. Bacharach oli kylä, jonka mukaan viinit luokitellaan maantieteellisesti. Maisema oli hieno ja tunnelma hyvässä seurassa vielä hienompi.
Terry (UK), Guillermo (SPA), Brian (DEN) ja minä (FIN).
Sunnuntaina jakaannuimme kahteen ryhmään. Se oli kyllä synergian ja hengen kannalta erinomainen asia. Alkujaan 34 ammattilaista muodosti jähmeähkön ryhmän, mutta puolet pienemmällä jengillä tutustuminen henkilökohtaistui ja pääsimme paremmin toistemme kanssa juttuun. Parhautta oli Mugaritzin somppa Guillermo, tanskalainen Brian, kreikkalais-britti Terry… noin ketään sortamatta. Oman lisän toi yölliset ammatilliset ajatuksenvaihdot alamme haasteista. Nyt on mennyt kuukausi matkasta ja eräskin ryhmämme hollantilaisdaami on suorittanut WSET Diploman. Hän ei suinkaan ollut ainoa. Huikeaa oli ammatillisen koulutuksen taso. Monet puhuivat Master of Wine –tutkinnon suorittamisesta lähivuosina.

Jalat ihan savessa
Tässä meidän Nahen/Rheinhessenin poppoo.
Rhein taustalla.
Sunnuntaina otimme osaa myös barfusspfadille. Kyseessä siis kolmen kilometrin paljasjalkakävelyreitti. Olimme mudassa ja Nahe-joessa. Tutustuimme myös erilaisiin maaperämateriaaleihin ihan paljain jaloin. Maisemat oli hienoja, viinitarhat taustalla, Nahe-joki vierellä. Ai niin, hotellilta reitille siirryimme pyöräillen.
Bamberger Nahessa.
Sompat kokkikoulussa, hyvää tuli ja sopi viineihin.
Kokkausjuomaa
Vrkistävän paljasjalkareippailun jälkeen siirryimme Sekt- und Weingut Bambergerin tastingiin. Tässä vaiheessa voin jo kertoa, että vierailu oli mielenkiintoinen ja yhteistyötä synnyttävä. Maistoimme mm. riesling brut sektiä, jonka Heiko Bamberger itse käy kääntelemässä kellarissaan käymisvaiheessa. Kyseessä on siis perinteisellä menetelmällä valmistettu kuohuviini, samalla menetelmällä kuin cava tai samppanja. Hiivasakan he poistavat itse käsityönä ja tuotanto peruskuohuviinissä on noin 3000 pulloa vuodessa. Tämän lisäksi heillä on laaja valikoima rieslingiä ja vaikka mitä. Tuotanto on noin 100 000 pulloa vuodessa. Sen verran innostuin, että oma viini projektimme Emossa on pyytänyt maisteluun viinit. Uskon nimittäin, että rieslingin raikkaus ja Bambergerin tyyli olisi omiaan suomalaiselle kuluttajalle. Toivottavasti maistelumuistiinpanot pitävät sen verran kutinsa, että käsintehty saksalainen kuohari oikeasti maistui hyvälle, ettei vain ollut jano pyöräilyn päätteeksi.
Sommeliers all around the world

@Steinmühle hosted by Alex May
Illallinen kokattiin itse, olimme kokkikoulussa. Jos tästä vierailusta pitää jotain hyvää sanoa, niin FRÜHBURGUNDER!!! Ehkä tunnetuin toinen nimi rypäleelle on Pinot Madeleine. Se on sen verran lyyrinen ja kaiken lisäksi erityinen rypälelajike, että sitä etsin paraikaa omaan kellariin. Se on tavallaan pinot noir, mutta kuitenkin tosi erilainen. Heti kun saan maahan frühburgunderia niin  pidän kyllä avoimen maistelutilaisuuden. Tässä vaiheessa matkaa oli noin 200 viiniä maisteltu.
Maanantaina vierailemme Steinmühlen ja Lisa Bunnin tiloilla. Molemmat alle 30-vuotiaita viinitilallisia. Ohessa kuvat. Ei sitten enempää.

Ihan hauska viinityyli on secco. Eli saksalainen ”prosecco”. Kuplat tehdään viiniin injektoimalla (siis vähän niin kuin pistäisi soda streamiin valkoviiniä… hmmm, enpä oo vielä kokeillut tuotakaan) ja viinejä leimaa runsashedelmäisyys ja usein myös hitunen jäännössokeria. Helppoja ja HALPOJA kuohareita, joissa tyypillisesti on kierrekorkki. Ei mitään vakavaa, helppoa kivaa juotavaa. Toimivat loistavasti jääkylmänä, pinkkinä ja hyvässä (tyttö)seurassa.
Siis olipahan loistava matka - ammatillisesti ja virkistyksellisessä mielessä myös. Täytyy sanoa, että Saksan viinipotentiaali avautui ihan eri valossa. Loistavia viinejä ja yrittäjyyttä, josta moni suomalainen perheyritys saisi ottaa mallia. Etenkin viinitaloissa, joissa maanantaina vierailimme molemmat talon päät olivat alle kolmekymppisiä ja he olivat saaneet jo vanhempiensa aiemmin johtamien yhtiöiden vetovastuun. Miksi  meillä yhtiöt luovutetaan perinteisesti vasta eläkkeen kynnyksellä nuoremmille? Eikö vanhempi sukupolvi voisi jäädä yhtiöön antamaan neuvoja ja kokemusta, nuorilla on kuitenkin uutta ja tuoretta osaamista.


Paluumatkan seurue, Guillermo, Janny ja mä. Guillermo
meni kylläkin eri lennolle, mulle olisi kanssa käyny
Barcelona...
Paluumatka sujui ihanasti Lufthansan siivillä. Matkustamohenkilökunta piti huolen, että viiniä jo hieman maistelleet matkaajat saivat avatuista pulloista kaiken laseihinsa. Taidettiin olla aamupäivälennolla ainoat kuohuviiniä juoneet. Rieslingiä sekin. Me ollaan Generation Riesling. Rypäleiden kuningatar. Kiitos Saksa. Se ei ole paska maa, päinvastoin. Haluan sinne vielä uudelleen. Kiitos Saksan viinitiedotus ja Monica, kiitos myös Deutsche Wein Institute, Geisenheim Institute, Bamberger, Steinmühle, Vollrads, Bunn, Bastian, Allendorf ja kaikki, jotka olen ehtinyt unohtaa… ja kaikki ihanat huippusommelierit ympäri maailman. Kiitos Jenny matkaseurasta ja kiitos kun siellä Geisenheimissa teit huomion...! Ensi vuonna uudelleen!